Paino on nyt pomppinut 70 ja 71 kilon välillä miten sattuu. Ja koko ajan tiedän että syön ihan väärin enkä liiku ja inhottaa tämä leveä ruho. Voi pojat, ette edes tiedä miten pahasti inhottaakin!
Tiedän koko ajan miten hyvä fiilis itselle tulisi jos lähtisin lenkille/salille, enkä mene. Puuttuu se päivärytmi kokonaan niin jotenkin en saa itsestäni irti. “Jos teen nyt tämän, mitä teen huomenna?”
Hävettää aivan tajuttomasti edes kertoa tämmöisiä juttuja tänne, mutta kun onhan tämäkin osa näitä projekteja.. No, ainakin omalla kohdalla.

Viime viikonloppuna tehtiin Kakslahkeisen kanssa päätös yhteen muuttamisesta. Yritän kuumeisesti joka päivä etsiä töitä Helsingin suunnalta ja olenkin pommittanut hakemuksillani jo ties mitä firmoja.
Koko viikon on tuntunut että syön kuin hengenhätään. Kohta ei enää pysty, eikä kehtaa porsastella ja ahmia samaan malliin mitä aina ennen kun on mieli tehnyt.
Hah, olenhan tämänkin projektin aikana monesti pärjännyt vaikka kuinka ja pitkään ilman ahmimista ja valtavaa sokerikasaa. Tiedän että muutto on laihdutuksenkin kannalta fiksu ratkaisu.

Kun nyt saisi niitä perkeleen töitä niin kaikki korjaantuisi. Kai.

Ja sattui muuten nätisti tuollaiset lukemat tälle päivälle! Olen koko viikon seurannut mielenkiinnolla painoani:
Maanantaina käytiin 72,1:ssä (!!!), tiistaina 71,8, keskiviikkona 70,9 ja nyt, torstaina 70,5.  Niin että miten niin paino saattaa vaihdella viikon (ja päivänkin!) sisällä aika huimasti?!
Osasyy tietenkin voi olla sunnuntain suolaorgiat (turvotus <3) tuohon maanantain huippulukemaan.. Ja sitten nämä puolukkapäivät. En varsinaisesti ole ikinä koko naistenviikkoa seurannut painoa näin, joten on paha verrata mutta huhhuh. Voin kertoa että itku oli hyvin hyvin hyvin lähellä maanantaina kun pitkästä aikaa astuin vaa’alle.

Jumppapallolla olen touhuillut joka päivä, kelloon katsomatta.. Nyt kun sain taas vähän selvyyttä raha-asioihin niin ehdottomasti haen jumppakortin ensi viikolla. On jo aikalailla ikävä sinne.

Olisi ihan perkeleen hienoa olla sellainen ihminen, joka päättää jotain ja sitten vain toteuttaa ilman näitä kuoppia. Mihin meikäläinen jää paikka paikoin makaamaan naamalleen.  Laihdutuslehdet sun muut kirkuvat sitä, miten kaikki on motivaatiosta kiinni. Omalla kohdalla se motivaatio tuntuu olevan hieman pomppivampaa laatua, menen vahvasti tuulen mukaan. Ja näköjään siihen on vain totuttava ja jotenkin varauduttava.

Viimeyönä aloin taas pohtimaan sitä, miten kivuttomasti (ja “kivuttomasti”) miltein 20kiloa on tippunut matkan varrelle melkein 2 vuoden aikana vaikka jojoilua onkin ollut. Niin että miksi hemmetissä lopettaisin nyt ja keräisin kaiken hetkessä takaisin??

Etenkin kun pidän liikkumisesta, tai rohkenisinko jo sanoa että rakastan liikkumista? Omalla tyylilläni, välillä täysillä niin että hikivesi kirvelee silmiä ja välillä taas vähän laiskemmin. Puistoilusta koiran kanssa hitaasti saa ihan yhtä paljo parhaimmillaan irti, kuin mitä pitkin Pyynikkiä hölkkäilystä ja kiipeilystä.  Jos vain osaa ajatella oikein.

Myös hemmmmmetin hyvän ruan syöminen järkevissä määrissä on järjettömän hauskaa. Suurimman osan ajasta saan valtavia kiksejä ruokani punnitsemisesta & ylös merkkaamisesta. Se on hauskaa
Kun päivä on mennyt hyvin ja kirjoitan sen ylös, on aika palkittu tunne.
En ole vielä päättänyt onko se niin hauskaa, että joudun sitä harrastamaan vielä vuosikaudet mutta…

Kun jokin asia menee pieleen tämän rinsessan elämässä, olen valmis hetkellisesti heittämään kaiken muunkin sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon. Tämä pitää kaiketi ottaa esille vielä terapiassakin. Ja sitten katsoa, onko sekin vain asia joka pitää hyväksyä..?

Toisaalta, on ihan hauskaa olla tälläinen. Oppiminen ja opiskelu ei ainakaan lopu ikinä
Jos en olisi ikinä aloittanut tätä elämäntapa-remppaa, olisi moni kysymys jäänyt vielä myöhempään.
Ja jos mietin vaihtoehtoja: minä ja rämpimiseni tämän projektin kanssa vai minä mahdollisesti jo yli satakiloisena ja vieläkin hukassa monen asian kanssa? nykyisyys näyttää paremmalta.. Tulevaisuus ehkä vieläkin paremmalta? kuka tietää..

Sitten tuohon otsikkoon.
Tein tänään kiukussani (miksei kukaan vastaa puhelimeen tai mihinkään silloin kun olisi tarvis?!) pikkuisen retken paikalliseen Anttilaan. Hetken hivelin koon 44 urheilutoppia, todeten että se on liian iso vaikka hinta olikin pieni..
Sitten menin ja nappasin hyllystä jumppapallon (14,95e   ) ja marssein kassalle. Sen jälkeen olen huhkinut ilmat tuohon palloon ja nyt on hankaluuksia olla riehumatta liikaa tuon möhkäleen kanssa..

Olen siis aikaisemmin ollut vakaasti sitä mieltä että tuo muovikasa kuuluu samaan sarjaan kävelysauvojen kanssa, “katsotaan 20-30v päästä”.. Ja nyt lehtiartikkelin perusteella menin ostamaan tuon enkä ainakaan ensimmäisen päivän perusteella tahtoisi mitenkään olla erossa. Noloa.
Mutta voi hyvää päivää miten tehokkaasti tuon kanssa saa tehtyä erityisesti vatsoja!
Ehkä se motivaatio sieltä ryömii taas takaisin sinne minne se kuuluukin, kunhan vaan jaksan keskittyä…

Iltaisin ennen nukkumaanmenoa iskee inspis siitä että lähden seuraavana aamuna lenkille ja syön järkevästi.
Sitten aamulla heräilen, syön aamupalaa ja jään sohvalle istumaan…
Ja siinähän se päivä sitten meneekin taas, maristen kun ei ole mitään tekemistä eikä mitään tapahdu ja on ikävä.  Välillä koiran kanssa pieni puistolenkki ja takaisin sohvalle.
Eikä siinä, jos nuo sohva-eväät pysyisivät ruassa.. Kaikki olisi hyvin mutta kun  koko ajan tekee jotain mieli!
Ja jos eksyn kauppaan hakemaan esim. leipää niin kas kummaa kävelen kaupasta ulos kolmen jäätelön kanssa.
“Syön tänään yhden ja katotaan loppuja sitten”.  Ennen nukkumaan menoa on kaikki syöty ja hirveä morkkis…
Näin siis viimiset kaksi viikkoa vähintään. Varsinaista herkkua, nimittäin nyt näyttää jo vaakakin n. 70kiloa  taas..

Tämän postin tarkoitus oli kai lähinnä vaikuttaa allekirjoittaneen motivaatioon ja valottaa miksi meikäläinen on jälleen kerran niin hissuksiin ollut. Miten nämä kesät on aina näin hankalia? Ottaa niin päähän..

Pyh, tekee vaan mieli syödä ihan koko ajan, ihan mitä vain. Täytän sitä tyhjää kalenteriani rualla ja napostelulla?
No, onneksi tässä on aikaa asettua tähän moodiin.

Ja tänään kävin jopa lenkillä vaikka mieli yritti välillä viedä takaisin kotiin ruan pariin. Eilisen vastoinkäymisen (ei opiskelupaikkaa, taaskaan) jälkeen kiinnostus tehdä yhtään mitään on ollut aika nollissa.
Kaipa tämä tästä, pikkuhiljaa.

Myönnettäköön myös että kehujen ja päähän taputuksien johdosta olen ollut hetkittäin jopa todella tyytyväinen ulkomuotooni.. Toisinaan taas olen kädet ylhäällä vaan seurannut turvotusta, kauhistuneena.

Muutama viikko sitten leikattiin pois toinen viisuri, jonka seurauksena Suuri ja Mahtava Sokerimonsteri söi tämän neidin syövereihinsä. Karkkia tai “jotain” on tehnyt ihan koko ajan mieli sen jäätelö-kuurin jälkeen..

Myös tunnesyönti on ollut osana joka päiväistä arkea. Poikaystävä muutti toiseen kaupunkiin (maanantai: ikävä, tiistai: ikävä, keskiviikko:alkaa jo helpottaa, jes!, torstai: mikä poikaystävä? lähetään vaan terassille!, perjantai: happyhappyjoyjoy kun toinen on täällä, otetaanko jätskit sille?), väsymys töistä, iloisuus uusista vaatteista ja asioitten nappiin menemisestä…

Perjantaina loppuu työt ja alkaa “loma” (määritetty loppumaan ajankohtana X)! Ja sitten tämä nainen ottaa aika-monennen-kerran itseään niskalenkkiotteella ja jatkaa huhkimista kilojen poistamisen suhteen!
On kasa uusia vaatteita joista olisi kivempi vähän vähemmän pursuilla ulos..

Paino nyt siis 67,4kg. Jo parin viikon 68,0 perään ihan mukava näky tuokin. Tervetullut suorastaan.
Nyt tosin on aika turpea olo, juurikin viikonlopun ruokavalion johdosta. No, that’s life.

Töiden jälkeen kävin jumppailemassa, toisin sanoen viskomassa hikipisaroitani ympäriinsä vatsa-peppu-jumpan varjolla. Oli jälleen kerran aivan järjettömän kivaa! Tarkoitus oli hakea hyvä mieli ja energiaa huomenna alkaviin pääsykokeisiin ja uskoakseni onnistuin missiossani . Huomenna sitten sama hyvä tuuli ja innostus päälle mikä nyt vallitsee niin eiköhän mene nappiin nekin. Ja täytyy pitää mielessä ettei nappaa mistään mukaansa mitään karkkia tms., sillä varjolla että on mukavampi pakertaa tehtäviä. Tuskin on.

Miltein unohdin, rohkaistuin aamulla vaa’alle. Näytti 68,0 vieläkin, veijari. Niin ja mitat päivitin! Eihän tämä niin huonosti menekkään kun mitä aina välillä kuvittelen..

Seuraavan viikon teema  tulee olemaan hurja liikkuminen ja sokerikoukusta irtaantuminen. Olo on aika lössähtänyt kun koko viikon on ravannut töiden jälkeen kauppaan kuin riivattuna etsimään ihanmitätahansa sokerista.
Vaikka ei olisi ihan oikeasti edes tehnyt mieli niin silti. Jäätelöä sun muuta, koska väsyttää. Mukamas. Joku pieni elukka olkapään päällä on käskenyt toimia projektin kannalta epäedullisesti.

Seuraavat viikko-kaksi pyristellään siis irti tuollaisista haittatekijöistä: hiilihydraatteja (etenkin niitä nopeita) seuraten ja korvaten, liikuntaa lisäten.
Huomiseksi on sovittu lenkki, sovein niin aikaseen ettei haittaa mikäli taas tulee oharit. Sitten menen yksin koiran kanssa..
Maanantaina olen ainakin tunnin jumpassa, hyvää oloa & energiaa pyydystäen tiistain ja keskiviikon pääsykoe-rumbaa varten.  Sen enempää en ole suunnitellut, vielä.

Jos ei näillä eväillä lähde se sokeritoukka muualle ryömimään tämän mimmin päältä, en tiedä mitä sitten kokeilen.. Tuo hiilareitten alentaminen ja liikunta tuntuvat ainakin edellisen viikon jälkeen aivan järjettömän hyvältä.