Tämä tästä, taas..

Tämä on taas yksi niistä romahduksen jälkeisistä tsemppi-puheista, yksi niistä missä taas nousen jaloilleni tämän homman kanssa. Näitä alkaa olemaan täällä jo muutamat kappaleet.. No, se on elämää se.

Olisi ihan perkeleen hienoa olla sellainen ihminen, joka päättää jotain ja sitten vain toteuttaa ilman näitä kuoppia. Mihin meikäläinen jää paikka paikoin makaamaan naamalleen.  Laihdutuslehdet sun muut kirkuvat sitä, miten kaikki on motivaatiosta kiinni. Omalla kohdalla se motivaatio tuntuu olevan hieman pomppivampaa laatua, menen vahvasti tuulen mukaan. Ja näköjään siihen on vain totuttava ja jotenkin varauduttava.

Viimeyönä aloin taas pohtimaan sitä, miten kivuttomasti (ja “kivuttomasti”) miltein 20kiloa on tippunut matkan varrelle melkein 2 vuoden aikana vaikka jojoilua onkin ollut. Niin että miksi hemmetissä lopettaisin nyt ja keräisin kaiken hetkessä takaisin??

Etenkin kun pidän liikkumisesta, tai rohkenisinko jo sanoa että rakastan liikkumista? Omalla tyylilläni, välillä täysillä niin että hikivesi kirvelee silmiä ja välillä taas vähän laiskemmin. Puistoilusta koiran kanssa hitaasti saa ihan yhtä paljo parhaimmillaan irti, kuin mitä pitkin Pyynikkiä hölkkäilystä ja kiipeilystä.  Jos vain osaa ajatella oikein.

Myös hemmmmmetin hyvän ruan syöminen järkevissä määrissä on järjettömän hauskaa. Suurimman osan ajasta saan valtavia kiksejä ruokani punnitsemisesta & ylös merkkaamisesta. Se on hauskaa
Kun päivä on mennyt hyvin ja kirjoitan sen ylös, on aika palkittu tunne.
En ole vielä päättänyt onko se niin hauskaa, että joudun sitä harrastamaan vielä vuosikaudet mutta…

Kun jokin asia menee pieleen tämän rinsessan elämässä, olen valmis hetkellisesti heittämään kaiken muunkin sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon. Tämä pitää kaiketi ottaa esille vielä terapiassakin. Ja sitten katsoa, onko sekin vain asia joka pitää hyväksyä..?

Toisaalta, on ihan hauskaa olla tälläinen. Oppiminen ja opiskelu ei ainakaan lopu ikinä
Jos en olisi ikinä aloittanut tätä elämäntapa-remppaa, olisi moni kysymys jäänyt vielä myöhempään.
Ja jos mietin vaihtoehtoja: minä ja rämpimiseni tämän projektin kanssa vai minä mahdollisesti jo yli satakiloisena ja vieläkin hukassa monen asian kanssa? nykyisyys näyttää paremmalta.. Tulevaisuus ehkä vieläkin paremmalta? kuka tietää..

---